Yle esitti Valko-Venäjää koskevan törkyohjelman.
|
24.05.2008
...
|
artikkeli on saanut yhteensa 7 peukkua
|
|
|
Washingtonin propagandakoneiston puudeli Yle TV esitti keskiviikkona 28.5.2008 Ulkolinja-ohjelmassaan Valko-Venäjän vastaista propagandaa, jossa ennakkotietojen mukaan kerrottiin "toisinajattelijoiden vainosta, ihmisten katoamisista ja diktatorisesta hallinnosta".
Ei ole sattuma, että ohjelma esitettiin tilanteessa, jossa Valko-Venäjän ja Yhdysvaltain suhteet ovat kärjistyneet äärimmilleen. Suhteiden kiristymisen todellinen syy on Valko-Venäjän ja Venezuelan välisten poliittisten ja kaupallisten suhteiden nopea tehostuminen samalla kun Yhdysvallat jokseenkin avoimesti on ilmaissut yrittävänsä kaataa Venezuelan laillisen hallituksen. Lisäksi Yhdysvallat pyrkii heikentämään Valko-Venäjän ja Venäjän välistä valtioliittoa.
"Ihmisoikeuskysymykset" ovat vain savuverho näille Yhdysvaltain todellisille pyrkimyksille. Yhdysvallat on yrittänyt sekaantua Valko-Venäjän sisäisiin asioihin mm. tunkeutumalla eri kansalaispiireihin, mediaan ja politiikkaan monenlaisten peitejärjestöjen avulla, aikeissaan kuitenkaan onnistumatta.
Ylen levittämät eri maita koskevat halpa-arvoiset törkyohjelmat ajetaan yleensä ulos ajallisesti Washingtonin agressiivisen ulkopolitiikan käänteisiin soveltuvalla tavalla.
Euroopan unioni ja sen valtamediat myötäilevät Yhdysvaltoja niinkuin ne ovat aina ennenkin verrattavissa olevissa tilanteissa tehneet.
Tällaiset ohjelmat ovat poikkeuksetta paitsi epärehellisiä myös toimituksellisesti heikkotasoisia. Ajatteleva katsoja huomaa, miten esimerkiksi yksilötasolta, jonkun tuntemattoman yksityishenkilön mielipiteistä tai luuloista muunnetaan näppärästi yleisen tason "totuus". Kuvamontaaseja on nykyisellä tekniikalla helppo toteuttaa ja niitä myös näissä tekeleissä käytetään, puhumattakaan kuva-aineistojen tarkoitushakuisesta valinnasta. Jne.
Valko-Venäjällä on muuten IVY-maiden korkein odotettavissa oleva ihmisten elinikä ja alhaisin lapsikuolleisuus, kertoo YK, joka on myös antanut erityisen kiitosmaininnan Valko-Venäjän talouden ripeästä edistymisestä. Työttömyyttä Valko-Venäjällä ei liioin ole kuin nimeksi. Ei puhettakaan, että Yle tällaisia myönteisiä asioita mainitsisi.
Valko-Venäjä palautti neuvostovallan vuonna 1998, joten paikallisdemokratia eli kaiken todellisen demokratian perusta oikeasti toimii. Ainakin paremmin kuin monessa muussa maassa.
Presidentti Aleksandr Lukashenkon kannatus on mitattu ja korkeaksi havaittu niin monissa vaaleissa ja vaalien ovensuukyselyissä, että väitteet vaalivilpistä tältä osin eivät ole muuta kuin tietoista propagandistista valehtelua.
"Vapaus on asiantuntemusta", sanotaan. Valko-Venäjällä ei kenties vallitse sellainen irrationaalinen sisällyksetön "vapaus" kuin länsimaissa, vaan suunnitelmatalouteen liittyvä vastuullinen vapaus.
Mitä tulee Valko-Venäjän tiedustelu- ja turvallisuuspalvelu KGB:n toimintaan, lienee itsestään selvää, että maan on puolustauduttava lännestä käsin tulevia soluttautumis- ja hajottamisyrityksiä vastaan, sillä
muutoin sitä odottaisi Jugoslavian kohtalo.
KOMINFORM
Lisähuomautus:
Ohjelma sitten esitettiin niinkuin ennakkotiedoissa oli luvattu. Oli pyöveleitä ja vaikka mitä. Ja Valko-Venäjä oli aikonut valloittaa Venäjän. Voi hellanlettas. Jokainen voi mielessään kuvitella, mihin tällaisella absurdilla propagandalla pyritään. Mitään rakentavaa sillä ei ainakaan saavutettu. Eikä tietysti ollut tarkoituskaan. Kyse oli mielipiteiden muokkaammisesta läntisen intervention ennalta oikeuttamiseksi. Ohjelman lopussa haastateltu tyhmänsorttinen valkovenäläismies ennakoi sotaa... No, saattaahan sota tullakin, kun sitä lännessä halutaan ja tällä tavoin propagoimalla edistetään...
Valko-Venäjän ja Venäjän kaupassa ja ulko- sekä puolustuspolitiikassa tehollisesti toimivasta valtioliitosta annettiin tahallisesti väärä kuva. "Se nyt on vaan tulliliitto". Ei ole. Tällä valtioliitolla on todellista historiallista merkitystä.
On muuten aika erikoista, että taannoin jollain tavoin "edistyksellisenä" esiintynyt Voima-lehti on yhtynyt lännestä käsin ohjattuun lapselliseen parjauskuorolauluun, jolla yritetään oikeuttaa ja jatkaa imperialistisia agressioita linjalla Jugoslavia-Afganistan-Irak...
Voima-lehti poimii vastaavia propagandajuttuja mm. venäläisestä Novaja Gazeta -viikkolehdestä, jonka yhtenä taustahahmona on Venäjällä yleisesti historian epähenkilösi nimetty Neuvostoliiton entinen presidentti Mihail Gorbatsov. Gorbatsov petti Neuvostoliiton, nyt hän toimii petoksellisesti Venäjää ja Valko-Venäjää kohtaan.
KOMINFORM
Kapitalismi valheellinen onni
|
You may contact Vunet.org staff via E-mail address (MSN, Yahoo! or email) :
">Contact Us.
print article
text version
|
|