- Pääjutut

- Osastot

- Viihde

Kummalliset

Videot

- Yhteiskunta

- Hallinto

Hallintokeskus

Julkaise artikkeli

kummalliset
Makkaroita popsinut mies eli 112-vuotiaaksi




LOS ANGELES (AP/Vaihtoehtouutiset) --- Kalifornian tähän asti kauiten elänyt henkilö George Johnson on saanut asiantuntijat kummastelemaan hänen yllättävän pitkää elinikää.

"Hänellä oli hirvittävän huono ruokavalio, huonot tavat. Hänen ruokavalionsa koostui pääosin makkaroista ja vohveleista," tri. Stephen Coles Kalifornian yliopistosta Los Angeleista kertoi perjantaina.

63 kiloa painanut Johnson kuoli keuhkokuumeeseen keskiviikkona hänen Richmondin kotonaan Pohjois-Kaliforniassa.

"Monet ihmiset ajattelevat tai kuvittelevat että hyvät ja huonot elintavat vaikuttavat elämän pituuteen," Coles kertoi. "Mutta me usein huomaamme että kyse on enemmänkin geeneistä kuin elämäntyylistä."

Johnson joka oli sokea ja eli yksinään hänen 110-vuotissyntymäpäivilleen asti, rakensi oman talonsa omilla käsillään vuonna 1935 sekä soti 1. maailmansodassa.

Johnsonin ruumiinavauksen toteuttaneet lääkärit ovat todenneet miehen elimien olleen äärimmäisen nuorekkaat. Heidän mukaansa ne olisivat voineet olla 50 tai 60-vuotiaan ihmisen elimiä, eivät 112-vuotiaan. Lääkärien mukaan hänen geeninsä selvästi sisälsivät joitain salaisuuksia.

Vain miehen keuhkokuumeen vahingoittamista keuhkoista löytyi vikoja, miehellä ei ollut esimerkiksi sydänsairautta, syöpää, diabetesta taikka Alzheimerin sairautta.

Miehen vaimo kuoli vuonna 1992 92-vuotiaana, eikä parilla ollut lapsia.

Miehen perhe kannatti ruumiinavauksen tekemistä.

AP/Vaihtoehtouutiset

  • Cali man lives to ripe age of 112




  • You may contact Vunet.org staff via E-mail address (MSN, Yahoo! or email) : ">Contact Us.

    >> print article
    >> text version
    Article got 3 comments.
  • Anonyymi
    (17.06.2010 02:21):
    w00t
  • Anonyymi
    (17.06.2010 02:17):
    makkara on hyvä vihannes joillekkin mut...

  • LINKS
    Cali man lives to ripe age of 112
    28 readers online
    TOOLS
    >> print article
    > text version
    readers picks
    popular videos
    popular articles
    todays top ten
    watch music videos
    Write comment for this video
    go to random article
    send story tip
    join mailing list







































































































    Disclaimer: The news/other content published on Vunet.org may not represent the actual opinions of the Vunet.org -view. The articles content published here are solely responsibility of the authors mentioned here and/or represented by themself. Vunet.org (Vaihtoehtouutiset) works entirely on non-profit basis.
    Text only
    Suomi - Korea
    Juche yhdistys
    Kominform
    Hallinto
    38.107.191.82 does not exist, try again