- Pääjutut

- Osastot

Kotimaa

Ulkomaat

Politiikka

Konfliktit

Talous

Tiede/Terveys/IT

Videot/Kulttuuri

- Viihde

- Yhteiskunta

- Hallinto

Hallintokeskus

Julkaise artikkeli

talous
Kannattava saha suljetaan Ruotsissa

13.06.2008


Särmä (12.06.2008 - Juhani Artto) Ocken saha Jämtlannissa on toiminut vuosikymmeniä kannattavasti, mutta se ei riitä metsänomistajien Norrskogin tytäryhtiölle NWP:lle. Se on päättänyt lopettaa Ocken tuotannon ja keskittyä matalammin tuotantokustannuksin toimivien ja nykyaikaisempien tuotantolaitostensa toimintaan. Ockessa tätä oli viime aikoina jo pelättykin, koska yhtiö oli pitkään suunnannut kaikki investointinsa muille sahoille.

Ocken sahan 20 työntekijää menettää työpaikkansa. Työnantaja ei ole antanut minkäänlaisia lupauksia heidän työllistämisestään Norrskogin muilla sahoilla. Norrskogin ei uskota myöskään olevan halukas myymään Ocken sahaa, koska siten se välttyy kilpailun kiristymiseltä.

Päivää ennen Ocken sahan lopettamisilmoitusta Norrskog piti vuosikokouksensa. Ocken ja sen työntekijöiden kohtalosta kokouksessa ei puhuttu sanaakaan. Sen sijaan osanottajat keskustelivat metsästyksestä yhtiön mailla sekä pääkonttorin sijoittumisvaihtoehdot.

AY-UUTISET




You may contact Vunet.org staff via E-mail address (MSN, Yahoo! or email) : ">Contact Us.

>> print article
>> text version

41 readers online
TOOLS
>> print article
> text version
readers picks
popular videos
popular articles
todays top ten
watch music videos
Write comment for this video
go to random article
send story tip
join mailing list







































































































38.103.63.59 does not exist (Authoritative answer)