- Pääjutut

- Osastot

Kotimaa

Ulkomaat

Politiikka

Konfliktit

Talous

Tiede/Terveys/IT

Videot/Kulttuuri

- Viihde

- Yhteiskunta

- Hallinto

Hallintokeskus

Julkaise artikkeli

talous
Nälänhädän talousoppi: Kun ihmisellä ei ole enää varaa ravintoon.

02.05.2008


Washington. 27.4. (Washington Post) -- Maailmanmarkkinoilla koetaan brutaaleja prosesseja, joista yksi olennaisimmista on viljan hinnan nouseminen pilviin. Erityisesti maailman köyhimmät maat kärsivät tästä tilanteesta.

Maailman pahin nälänhätä sukupolviin on iskenyt meidän aikaamme käyrinä maailmantalouden päättäjien tietokoneruuduissa muistuttamaan sijoittajia siitä todellisuudesta, että ihmiset tarvitsevat viime kädessä ruokaa selvitäkseen elämästä ja työstä.

Aluksi kriisiä luultiin lähinnä "huonon sään" aiheuttamaksi väliaikaiseksi tilaksi, mutta nyt voidaan jo puhua erityisesti Yhdysvaltain dollaria koskevaa valuuttakriisiä suuremmista vaikeuksista. Sijoittajat ovat vihdoin ymmärtäneet, että kyseessä on ns. lumipalloreaktio - valtio toisensa perään joutuu myöntämään, että maassa koetaan konkreettista nälänhätää.

Esimerkiksi Haitin pääministeri joutui luopumaan virastaan maassa vallitsevan elintarvikepulan vuoksi. Yhä useampi Mauritanian asukas joutuu menemään nukkumaan illalla nälkä vatsassa kurnien. Jne. Samaan aikaan yhdysvaltalaisjohtajat Sam's Club:issa rajoittavat riisisäkkien myyntiä riisin korkean hinnan ylläpitämiseksi.

Kun hinnat nousevat, joutuvat viljan suurtuottajamaat kuten Argentiina ja Ukraina taistelemaan samalla inflaatiota vastaan.

Ruoan hinnan shokkinousu on järisyttänyt hallituksia ympäri maailman.

Yli 100 miljoonaa maailman köyhimmistä ihmisistä ajautuu yhä syvemmälle absoluuttiseen kurjuuteen.

WASHINGTON POST/Vaihtoehtouutiset

  • The New Economics of Hunger

  • Hengissä pikkubudjetilla: Helsingin työttömien henkiinjäämisopas





  • You may contact Vunet.org staff via E-mail address (MSN, Yahoo! or email) : ">Contact Us.

    >> print article
    >> text version

    32 readers online
    TOOLS
    >> print article
    > text version
    readers picks
    popular videos
    popular articles
    todays top ten
    watch music videos
    Write comment for this video
    go to random article
    send story tip
    join mailing list







































































































    38.103.63.59 does not exist, try again