- Pääjutut

- Osastot

Kotimaa

Ulkomaat

Politiikka

Konfliktit

Talous

Tiede/Terveys/IT

Videot/Kulttuuri

- Viihde

- Yhteiskunta

- Hallinto

Hallintokeskus

Julkaise artikkeli

talous
Väyrynen haluaa enemmän yhteistyötä Venäjä-kauppaan

24.05.2009


Ulkomaankauppa ja -kehitysministeri Paavo Väyrynen patistaa suomalaisia vientiyrityksiä vetämään yhtä köyttä Venäjän kanssa tehtävässä kaupankäynnissä.

Paavo Väyrynen kehottaa suomalaisyrityksiä tiivistämään yhteistyötään Venäjän kanssa tehtävässä kaupassa. Väyrysen mukaan työ yhteistyön tiivistämiseksi on jo aloitettu, mutta lisää toimia tarvitaan.

– Venäjällä toimii esimerkiksi suomalais-venäläinen kauppakamari, Finnpro ja muita toimijoita. Siellä tarvitaan tehokkaampaa koordinaatiota ja yhteistyötä.

Yleisradion Ykkösaamussa lauantaina puhunut Väyrynen kuvaili Suomen Venäjäsuhteita ongelmattomiksi. Puutulleista ja muista ongelmista hän syytti Venäjän tullilaitosta.

– Venäjän tullilla on suuri vaikutusvalta ja sieltä nämä ongelmat usein tulevat, Väyrynen sanoi.

Väyrynen kertoi myös, että nykyinen Suomen Bulgarian suurlähettiläs Kauko Jämsén siirtyy Suomeen hoitamaan erityisesti Venäjän kauppasuhteita. Jämsén on toimi aikoinaan myös Helsingin sanomien taloustoimittajana ennen siirtymistään ulkoministeriöön.

TALOUSSANOMAT

link www.taloussanomat.fi





You may contact Vunet.org staff via E-mail address (MSN, Yahoo! or email) : ">Contact Us.

>> print article
>> text version

28 readers online
TOOLS
>> print article
> text version
readers picks
popular videos
popular articles
todays top ten
watch music videos
Write comment for this video
go to random article
send story tip
join mailing list







































































































Disclaimer: The news/other content published on Vunet.org may not represent the actual opinions of the Vunet.org -view. The articles content published here are solely responsibility of the authors mentioned here and/or represented by themself. Vunet.org (Vaihtoehtouutiset) works entirely on non-profit basis.
Text only
Suomi - Korea
Juche yhdistys
Kominform
Hallinto
38.107.191.81 does not exist, try again