Venäjän, Kiinan ja Yhdysvaltain presidenttien tapaamiset ja puheet.
|
Singaporessa pidetyn Aasian ja Tyynen meren maiden valtioiden taloudellisen yhteistyön kokoukseen (APEC) osallistuneet Venäjän, Kiinan ja Yhdysvaltain presidentit ovat tavanneet toisensa ja tavan mukaan luvanneet maailmalle rauhaa, vakautta ja valtioiden välistä rakentavaa yhteistyötä.
Muistettaneen, että sotainen 1900-luku oli täynnä tällaisia lupauksia ja vakuutteluita, jotka loppupeleissä osoittautuivat pelkäksi liturgiaksi.
Voisiko tilanne nyt olla parempi? Ovatko suurvaltojen johtajat viisaampia kuin ennen?
Ei ihan mahdotonta.
Jokin tässä kyllä mättää. Ei liene syytä epäillä Venäjän presidentti Dmitri Medvedevin eikä Kiinan presidentti Hu Jintaon tarkoitusperien vilpittömyyttä, sillä kilpavarustelu, sodat ja ulkoiset agressiot eivät millään tavoin palvele sen enempää Venäjän kuin Kiinankaan etuja. Huomattakoon erityisesti, että aseteollisuus on näissä maissa valtion omistuksessa tai valvonnassa.
Sen sijaan Yhdysvaltain presidentti Barack Obaman puheisiin pitänee perustellusti suhtautua varauksella. Mikäli hän todella haluaa maailmalle rauhaa ja vakautta, pitäisi ainakin saada vastauksia muutamiin kysymyksiin:
- Miksi Yhdysvallat edelleen suunnittelee uusia asejärjestelmiä Eurooppaan, vaikka se luopuikin aiemmasta Puola-Tsekki -suunnitelmasta?
- Miksi Yhdysvalloista käsin päinvastaisista lupauksista huolimatta edelleen toimitetaan massiivisesti sotilaallista apua Georgialle?
- Miksi Yhdysvaltain merivoimien ydinaseilla varustetut sukellusveneet ja pinta-alukset partioivat Korean niemimaan tuntumassa? Ja toki muuallakin.
- Miksi Yhdysvallat on tuomassa Kolumbiaan seitsemää uutta alueen vakautta uhkaavaa sotilastukikohtaa, vaikka Latinalaisen Amerikan kaikki kansat niitä selvästi vastustavat?
- Miksi Yhdysvallat tukee Israelin häikäilemätöntä ja lainvastaista uudisrakentamista palestiinalaisalueilla?
- Miksi Yhdysvallat ylläpitää edelleen Kuuban laitonta kauppasaartoa?
- Miksi Yhdysvallat suojelee kahta kuuluisaa ja tuomittua terroristia (Posada Carriles, Orlando Bosch)?
- Miksi Yhdysvallat pitää edelleen vangittuina viittä kuubalaista, jotka eivät ole syyllistyneet mihinkään muuhun kuin terrorismin vastaiseen toimintaan?
- Miksi Yhdysvallat haluaa edelleen kiihdyttää sotaa Afgnistanissa, vaikka kannatusta tällaiselle politiikalle ole enää juuri missään?
Jne.
Obama on luvannut Yhdysvaltain omaksuvan uuden ulkopoliittisen linjan. Alkaisi jo olla kiire lupausten lunastamisella.
Niin kauan kun yksi maailman huippujohtajista on epärehellinen, joutuvat muutkin kytkemään epätietoisuuteen liittyviä varauksia globaalipoliittisten linjaustensa muotoilemiseen.
Voi tietysti olla, että Barack Obama henkilönä haluaisi muuttaa Yhdysvaltain ulkopolitiikkaa vähemmän agressiiviseksi, mutta todellinen päätösvalta Yhdysvalloissa tässäkin asiassa lienee massiivisen yksityisen aseteollisuuden ja muiden pääomapiirien käsissä.
Heikki Sipilä, VTM
Helsinki
KOMINFORM
|
You may contact Vunet.org staff via E-mail address (MSN, Yahoo! or email) :
">Contact Us.
print article
text version
|
|