- Pääjutut

- Osastot

Kotimaa

Ulkomaat

Politiikka

Konfliktit

Talous

Tiede/Terveys/IT

Videot/Kulttuuri

- Viihde

- Yhteiskunta

- Hallinto

Hallintokeskus

Julkaise artikkeli

ulkomaat
Kiina julkaisi raportin Yhdysvaltain ihmisoikeuksista.

13.03.2008
...
artikkeli on saanut yhteensa 8 peukkua


Peking, 13.3. Kiina julkaisi torstaina raportin Yhdysvaltain ihmisoikeustilanteesta vastineena Yhdysvaltain ulkoministeriön tiistaina julkaisemalle Kiinaa koskevalle ihmisoikeusraportille.

Kiinan ulkoministeriön tiedottaja Qin Gang kysyi Yhdysvaltain ulkoministeriöltä, millä oikeudella Yhdysvallat kuvittelee olevansa maailman ihmisoikeusasioiden vahtikoira samaan aikaan kun maan oma ihmisoikeustilannne lähinnä surkea.

Qin listasi muutamia faktoja Yhdysvaltain ihmisoikeustilanteesta:

Tutkimuksellisiin raportteihin ja tietoihin sisältyy Yhdysvaltain kansalaisten yksityisyyden loukkaamista, ay-liikkeen toiminnan rajoittamista, ala-arvoista vankien kohtelua, tuliaseilla tapahtuvien tappojen ja murhien määrän jatkuvaa lisäntymistä, yleistä turvattomuutta, köyhyyttä (joka kahdeksas yhdysvaltalainen elää köyhyysrajan alapuolella), köyhyydessä elävien lasten määrän lisääntymistä, lisääntyvää nälkiintymistä ja asunnottomuutta, ihmisten kasvavaa stressiä rahan vähyyden ja työpaikan puutteen tai uhanlaisuuden vuoksi, heikkoa sairausvakuutusta ja sosiaaliturvaa (47 miljoonaa ihmistä on vailla sairausvakuutusta), asevoimien suorittamaa pidätettyjen henkilöiden hyväksikäyttöä ja kiduttamista ja mm. edelleen jatkuvaa rotuerottelua.

Lisäksi Irakissa on päivittäin kuollut 450 siviiliä Yhdysvaltain maahantunkeutumisen jälkeen.

Yhdysvaltain tekopyhä ylimielisyys muita valtioita ja kansoja kohtaan on sietämätöntä, totesi Qin. Yhdysvalloilla ei ole minkäänlaista oikeutta puuttua
muiden maiden sisäisiin asioihin, hän korosti.

Xinhua News Agency / KOMINFORM


Dokumentoituja tietoja Yhdysvaltain todellisesta ihmisoikeustilanteesta englanniksi:

·Facts & Figures: Human Rights Record in U.S. in 2007

·"Cash race" has permeated various kinds of elections in U.S.

·Workers' right to unionize restricted in U.S.

·U.S. authorities improperly obtain citizen's personal information

·Abusing the inmatesis commonplace in U.S.

·About 30,000 people die from gun wounds every year in U.S.

·One out of eight U.S. citizens lives in poverty

·More people in U.S. go hungry, homeless

·Money and work become biggest stressors for majority U.S. people

·About 47 mln people in U.S. not covered by health insurance

·U.S. troops often abuse prisoners in its worldwide jails

·450 civilian dies daily on average since Iraqi war

·Some 1,400 women beaten to death by partners in U.S.

·Racial discrimination deep-rooted social illness in U.S.

·About 17% of children in U.S. living in poverty

中国,中文。




You may contact Vunet.org staff via E-mail address (MSN, Yahoo! or email) : ">Contact Us.

>> print article
>> text version

41 readers online
TOOLS
>> print article
> text version
readers picks
popular videos
popular articles
todays top ten
watch music videos
Write comment for this video
go to random article
send story tip
join mailing list







































































































38.103.63.59 does not exist (Authoritative answer)