NAM-valtioiden aktiivinen ja arvovaltainen kokous Havannassa päättyi.
|
Maailman sitoutumattomien maiden liikkeen (Non-Aligned Movement, NAM) 14. huippukokous päättyi Havannassa lauantaina.
Kaikki järjestön lähinnä kolmatta maailmaa edustavat 116 jäsenvaltiota osallistuivat kokoukseen joko suoraan tai
välillisesti.
NAM-maiden valtionpäämiehet käyttivät puheenvuoroja kokouksessa perjantaina ja lauantaina 15. - 16.9.2006.
Havannan korkean tason monenkeskisiä tapaamisia seurasi erillisiä NAM- maiden valtionpäämiesten kahdenvälisiä tapaamisia, joita järjestettiin mm. Caracasissa, jossa Venezuelan ja Iranin presidentit keskustelivat.
Neljännelletoista NAM-huippukokoukselle muodostui erityistä painoarvoa yleisen runsaan osallistumis- ja toiminta-aktiivisuuden lisäksi se, että Yhdistyneet kansakunnat, Venäjä ja Kiina olivat edustettuina kokouksessa.
NAM-maailmanyhteisö pyrkii sekä omalta osaltaan että yhteistyössä YK:n ja muiden edistyksellisten tahojen kanssa oikeudenmukaisempaan maailmaan sekä maailmanpoliittisen vallankäytön että varallisuuden jakautumisen kannalta.
Nyt päättyneissä NAM-järjestön edustajien erilliskokouksissa annettiin julkilausumia, joilla
on käytännön merkitystä. Järjestön nykyisellä arvovallalla kyetään konkreettisiin vastatoimiin Yhdysvaltain-Israelin -akselin valtahegemoniapyrkimyksiä vastaan.
Vastoin esimerkiksi Helsingin Sanomien sepitelmiä myös Intia ja Etelä-Afrikka asettuivat
kokouksessa yksiselitteisesti tukemaan NAM-järjestön vastustavaa kantaa Yhdysvaltain agressiiviseen ulkopolitiikkaan nähden.
Maailman sitoutumattomien maiden liikkeen seuraava huippukokous pidetään Egyptissä
KOMINFORM
|
You may contact Vunet.org staff via E-mail address (MSN, Yahoo! or email) :
">Contact Us.
print article
text version
|
|