9. toukokuuta 2005 53 valtiojohdon edustajat, mm. Yhdysvaltain presidentti George W. Bush, vastaanottavat voitonpäivän Moskovassa. Voitonpäivän juhliin osallistuvat Puola, Latvia ja Ukraina, mutta Viro ja Liettua jättävät osallistumatta. Venäjä on korostanut Baltian maiden osalta, että juhlakutsu on lähetetty vain valtionpäämiehille, mikä edellyttäisi presidenttien osallistumista.
Venäjälle voitonpäivä edustaa kansallista yhtenäisyyspäivää erityisesti sen jälkeen kun sosiaaliturvan uudistuksissa pyritään eläkeläisten ja sotaveteraanien neuvostoaikaisia etuuksia lääkkeisiin, terveydenhoitoon ja joukkoliikenteeseen leikkaamaan korvaamalla ne vajailla rahallisilla kompensaatioilla.
Diplomaattisesti kansainvälistynyt ja eurooppalaistunut voitonpäivä on tapa osoittaa, että Neuvostoliitto oli yksi toisen maailmansodan voittajista Yhdysvaltain ja Britannian rinnalla, joka kärsi erittäin suuret aineelliset tappiot ja henkilötappiot kansallissosialistisen Saksan vastaisessa taistelussa.
Euroopan unionin komission varapuheenjohtaja Günther Verheugen totesi 3. toukokuuta 2005 Tallinnassa, että kaikki kolme Baltian maata, Latvia, Liettua ja Viro ansaitsisivat Moskovasta anteeksipyynnön neuvostomiehityksen vuoksi.
Venäjän presidentti Vladimir Putin puolestaan vastasi 5. toukokuuta 2005 Saksan televisiossa, että Baltian maat olivat kansainvälisen politiikan vaihtorahaa, mutta ettei Venäjä pyydä miehitystä anteeksi ja että Venäjä on jo aikaisemmin tuominnut tapahtumista aikaisemmin tehdyt johtopäätökset.
Torstaina 5. toukokuuta ilmoitettiin, että Ukrainan presidentti tuleekin Moskovaan voitonpäivän juhlallisuuksiin, vaikka oli ajatellut mennä matkalta palattuaan viettämään päivän Ukrainan veteraanien kanssa.
Juhlallisuuksiin osallistuu myös Latvian presidentti Vaira Vīķe-Freiberga. Siitä jäävät pois Viron presidentti Arnold Rüütel ja Liettuan presidentti Valdas Adamkus ja perjantaina 6. toukokuuta ilmoituksen mukaisesti myös Tony Blair vaalivoittonsa aiheuttaman hallituksenmuodostamisen vuoksi, minkä Putin ilmoitti ymmärtävänsä puhelimessa. Samana päivänä ilmoitti Venäjän ulkoasiainministeriön Aleksandr Jakovenko, että sen on vaikea kommentoida ilmoitusta, minkä mukaan Georgian presidentti Saakašvili ei tule voitonpäivän juhlille Moskovaan.
Georgia haluaa venäläisten joukkojen vetäytyvän Pohjois-Georgiasta, mutta Georgian ulkoasiainministeri Salome Zourabichvili ei päässyt aikataulusta yksimielisyydeen Venäjän ulkoasiainministeri Sergei Lavrovin kanssa asioista 6. toukokuuta nelituntisessa neuvottelussa, minkä päätteeksi Zourabichvili totesi, ettei presidentti Saakašvilillä ole syytä tulla Moskovaan ennen kuin edistystä tapahtuu. Georgia olisi halunnut Venäjän vetävän joukkonsa vuoteen 2008 mennessä.
Liettuan EU-integraatioministeri Giorgi Baramidze oli tarjonnut Liettuaa Georgian ja Venäjän väliseksi rajavalvojaksi 4. toukokuuta yksin tai yhdessä Ukrainan kanssa mahdollisesti EU-johtoisessa operaatiossa. Hän lisäsi, että myös Romania voisi osallistua valvontaoperaatioon. Tarjousta pidetään merkkinä presidentti Saakashvilin Baltian-Mustanmeren ketjun yhteistyöstä.
Presidentti George W. Bush totesi 7. toukokuuta Riiassa Latviassa, Liettuan, Latvian ja Viron presidenttien ollessa koolla, että toisen maailmansodan loppuminen aiheutti Baltian maille sortoa. Hän sanoi myös toivovansa, että historian tuon vaiheen yli päästäisiin nyt.
Disclaimer: The news/other content published on Vunet.org
may not represent the actual opinions of the Vunet.org -view.
The articles content published here are solely responsibility of the authors
mentioned here and/or represented by themself. Vunet.org (Vaihtoehtouutiset) works entirely on non-profit basis.