Yrjö Saraste

yhteiskunta

Yrjö Saraste

05.01.2008

Kakshuhdantie 12 00390 HELSINKI Jukka Tarkka ketunhäntä kainalossa.

Vapaa tutkija Jukka Tarkka kirjoittaa Satakunnan Kansan ( 03.01.07 ) kolumnissaan otsikolla

”Siilit ja ketut”, että Nato – jäsenyyden kannattajat ovat kettuja ja vastustajat vuorostaan siilejä.

Olipa outo vertaus ! Yleensähän kettua pidetään viekkaana ja siili taasen on tyypillinen rauhaa rakastava eläin joka ei ketään ahdista. Tarkka vertaa nyt siis Nato - jäsenyyden kannattajia viekasteleviin kettuihin ja nälvii vastustajien olevan hyväntahtoisia siilejä.

Tarkka väittää, että ”Nato-selvitykset osoittivat useita arkisia ja jokapäiväisiä tilanteita, joissa Suomen liittoutumattomuus huonontaa kansainvälistä asemaamme.” Mitähän nämä ”arkipäiväiset” asiat mahtavat olla ?

Tarkka esittää, että ”Ketut ovat osoittaneet, miten monella käytännönläheisellä tavalla Natoon liittyminen parantaisi välittömästi Suomen kansainvälistä asemaa.” Mitähän nämä ”käytännönläheiset” asiat mahtavat olla ?

Tarkka jatkaa ”Sellaiset akuutit asiat puoltavat Natoon liittymistä paljon vahvemmin kuin teoretisointi joskus ehkä mahdollisella Venäjän hyökkäyksellä.” Hän väittää Nato – jäsenyyden vastustajien ”teoretisoivan” Venäjän hyökkäyksellä. Todellisuudessahan juuri Naton kannattajat pelottelevat Venäjä – uhalla. Vertaa esim. Max Jakobssonin toteamusta ”Baltian maat liittyivät Natoon ja pääsivät USA:n suojelukseen.”

Tarkka väittää, että ”Nato-vastustajien pelottelu jäsenyyden kalleudella on helppoheikkien hämäystä.” On todella naivia uskoa, etteikö Suomea nopeasti painostettaisi hankkimaan uudenaikaista ja huippukallista materiaalia.

Tarkka päättää kolumninsa seuraavasti: ”Eihän kettu siilille mitään mahda, muta se voi juosta jolkottaa iloisesti ohi.” Hän siis myöntää, etteivät Nato – lobbarit mahda vastustajilleen mitään !

Yrjö Saraste

Sotaveteraani

>>>>>>>

Yllä oleva kirjoitus perustuu alla olevaan kolumnii

SATAKUNNAN KANSA 03.01.07

Siilit ja ketut

Kolumni Jukka Tarkka

Kirjoittaja on valtiotieteen tohtori, vapaa tutkija ja kolumnisti.

Loppuvuoden Nato-selvitykset osoittivat havainnollisesti turvallisuuspoliittisen keskustelun luonteen. Se on siilien ja kettujen puhetta toistensa ohi.

Siili keskittyy vain yhteen asiaan. Kun puhutaan Natosta hän alkaa ajatella Venäjän hyökkäystä Suomeen. Koska sellaista ei ole näköpiirissä, Natosta ei sitten mitään muuta tarvitsekaan ajatella.

Kettu miettii monia asioita. Nato-selvitykset osoittivat useita arkisia ja jokapäiväisiä tilanteita, joissa Suomen liittoutumattomuus huonontaa kansainvälistä asemaamme. Sellaiset akuutit asiat puoltavat Natoon liittymistä paljon vahvemmin kuin teoretisointi joskus ehkä mahdollisella Venäjän hyökkäyksellä.

Siilit ovat enemmistönä, mutta ensimmäistä kertaa myös ketut saivat äänensä kuuluviin valtiollisella tasolla.

Kaikki unionin puolustuspolitiikkaan liittyvät asiakirjat eivät ole kaikkien sen jäsenmaiden käytettävissä. Ne 21 unionimaata, jotka kuuluvat myös Natoon, ovat paremmin informoituja kuin me kuusi Natoon kuulumatonta.

Unionissa on Nato-maiden sisäpiiri. Sen ulkopuoliset joutuvat aina miettimään, että unionikumppanit tietävät yhteisesti päätettävistä asioista todennäköisesti enemmän kuin me. Tahallinen hakeutuminen tällaiseen tietokatveeseen ei ole älykästä toimintaa.

Nato on Euroopan turvallisuuspolitiikan keskeinen rakennetekijä. Unionin yhteinen puolustus ja turvatakuu eivät kumpikaan merkitse kerrassaan mitään ilman Nato-jäsenyyttä. Vain suomalainen hengenlento pystyy niin tiukkaan silmukkaan, että inhoaa Natoa, mutta samalla rakastaa eurooppalaista puolustusta, joka nojaa Natoon.

Ketut ovat osoittaneet, miten monella käytännönläheisellä tavalla Natoon liittyminen parantaisi välittömästi Suomen kansainvälistä asemaa. Siilit ovat jumiutuneet kuvitteelliseen maailmaan teoretisoimalla Venäjän hyökkäysuhalla, jolla ei ole kosketuskohtaa nykytodellisuuteen.

Nato-vastustajien ylipäällikkö Tarja Halonen haikaili vielä muutama viikko sitten, että kukaan ei ole esittänyt perusteita Natoon liittymiselle. Nyt niitä tuli pöytään kertaheitolla melkoinen nippu jo aikaisemmin esitettyjen rinnalle.

Uudet Nato-selvitykset ovat yllättäen kääntäneet asetelman päälaelleen. Todistustaakka ja näyttöpakko alkaa siirtyä Nato-jäsenyyden vastustajille. Millä tavalla Naton ulkopuolella sinnittely on edullisempaa kuin reilu liittyminen järjestöön, jonka kanssa kuitenkin jo toimimme kuin jäsen?

Havainnot tosimaailmasta eivät tue sitä vakioväitettä, että Yhdysvallat voi komentaa Nato-jäsenet mihin tahansa kaukaiseen sotaan. Se ei saanut käskemällä eikä rukoilemalla mukaansa Irakiin niitä Nato-maita, jotka eivät sinne halunneet lähteä. Eikä se pysty estämään Irakiin lähteneiden vetäytymistä silloin kun ne haluavat sieltä pois.

Nato-vastustajien pelottelu jäsenyyden kalleudella on helppoheikkien hämäystä. Kukaan heistä ei ole huomannut selittää, mikä Naton toimielin päättää sen jäsenten puolustusbudjetista. Eikä sitä, miksi Natosta ei ole erotettu niitä 18 jäsentä, joiden puolustusbudjetti on alle kaksi prosenttia bruttokansantuotteesta. Tai edes niitä kuutta, joilla se on sama tai pienempi kuin Suomella.

Ei ehkä kannata ihan kiveen hakata sitäkään hokemaa, että sotilaallinen liittoutumattomuus on oikotie kansainvälisiin välitystehtäviin. Kaikkein Nato-syntisten kantaäiti Yhdysvallat on välittänyt Lähi-idän kriisissä montakin kertaa, kuten myös Natolla itsensä tahrannut Norja. Onpa Nato-Espanjakin yrittänyt jotakin Etelä-Amerikan kriiseissä.

Välittäjäksi kelpaa se, joka on kriisin rakenteen kannalta sopivassa asemassa. Itse asiassa viime aikoina sitä on useammin ollut Nato-maa kuin mikään Euroopan harvoista liittoutumattomista.

Nato-vastustajien pitäisi vähän terästää siilipuolustustaan. Eihän kettu siilille mitään mahda, muta se voi juosta jolkottaa iloisesti ohi.

You may contact Vunet.org staff via E-mail address (MSN, Yahoo! or email) : ">Contact Us.